Golf ja kasinot kuuluvat kaikille

Golf ei ole enää elitistinen laji, jos se on sitä oikeasti koskaan ollutkaan. Ehkä ajatus on ollut vain niiden päissä, jotka eivät ole golfia koskaan kokeilleet.

Toki golf-harrastus voi käydä kalliiksi, jos innostuu ostelemaan korkeimman tason mailoja ja varusteita sekä käy useaan otteeseen vuodessa vaikkapa Thaimaassa golfaamassa. Mutta halvemmallakin voi lajia harrastaa. Esimerkiksi käytettyjä mailoja voi ostaa netistä ja sieltä oman kotikaupungin läheisyydestä varmasti löytyy ainakin aloittelijoiden tarpeisiin vastaava golfkenttä. Ja jos nyt etelän-lomalle on lähdössä muutenkin, niin ei se siihen budjettiin niin paljon vaikuta, jos käy samalla reissulla vähän golfaamassa. Lisäksi laji sopii kivasti koko perheelle, jos nyt ei ihan pienemmille. Mutta ainakin äiti ja isä voivat käydä yhdessä lyömässä palloa greenille ja sitähän voi vaikka jättää pienimmät siksi aikaa hotellin osaavien lastenhoitajien hoteisiin. 

Golf on leppoisaa kuntoilua

Golfin etuihin voidaan laskea myös leppoisan kuntoilun. Yhden golfkierroksen aikana kilometrejä kertyy ja kaloreita palaa ihan huomaamattakin. Ja jos hieman tekee mieli ärräpäitä päästellä epäonnistuneen lyönnin jälkeen, niin siinähän niitä kaloreita sitten palaa vielä vähän lisää.

Ja ne, jotka eivät pääse tai halua käydä golfkentillä pelaamassa, niin heille löytyy myös simulaattoreista, jotka ovat myös varsin hyvä tapa tutustua tähän mukavaan, hiljalleen koko kansan lajina tunnettuun golfiin.

Nykyajan virtuaalitodellisuuden kehittymisen myötä myös golfsimulaattoreiden myötä pääsee varsin lähelle oikean golfkentän tunnetta, vaikka ei ihan siellä olisikaan. Ja aina voi myös pelata omalla pelikonsolilla tai tietokoneella jotain varsin todentuntuista golfpeliä, joiden myötä pääsee mittelemään taitojaan maailman golfparhaimmistoa vastaan. Ja tätä golfia voi todellakin harrastaa myös perheen pienimpien kanssa, turvallisesti kotisohvalta.

Kasinot viihdyttävät monin tavoin

Kuin golf, myös kasinot ovat siirtyneet eliittisestä maineesta koko kansan - ja koko perheen hauskanpidoksi. Ja samoin golfin tavoin myös kasinot ovat varsin hyvin edustettuina virtuaalitodellisuudessa tai ainakin vähintään internetissä.

Sama homma siis kuin golfissakin. Kasinoharrastuksen voi toteuttaa monin eri tavoin. Voi käydä eri kasinoilla ympäri maailmaa hämmästelemässä kuinka hienoja rakennuksia näinä päivinä - ja menneinä aikoina - onkaan mahdollista rakentaa. Toisaalta voi laittaa virtuaalitodellisuuslasit, tuttavallisemmin VR-lasit päähän ja lähteä nettikasinolle pelaamaan. Tai sitten voi olla ihan turvallisesti ja omin silmin netin ääressä ja pelailla tietokoneen tai pelikonsolin välityksellä mitä erilaisimmilla kasinoilla. 

Nykyteknologian avulla voit pelata kotisohvaltasi nettikasinon pöydässä, jossa sinulle tarjoilee kortteja tai pyörittää ruletin kuulaa ihan oikea ihminen, jonka kanssa voi olla myös kanssakäymisessä. Näitä kasinoita kutsutaan nimellä live casino. Kyseessä on siis tilanne, jossa nykyteknologian avulla pöydässä jaettavat oikeat kortit muuttuvat erikoiskameroiden avulla tietokoneen ruudulla näkyviksi digitaalisiksi korteiksi, joita pelaaja voi sitten mielensä mukaan esimerkiksi ottaa lisää, jos kyseessä on blackjack.

Mukavia harrastuksia molemmat. Ja monipuolisia juurikin sen vuoksi, että näitä voi harrastaa missä tahansa. Toki kaikki on aina oikeasti paikan päällä hauskempaa, mutta ihan jokaisessa elämäntilanteessa ei voi lähteä vaikkapa Las Vegasiin milloin lystää. Tuolla Las Vegasissahan pystyisi helposti yhdistämään sekä golfin että kasinot, koska molempia on tunnetusti tarjolla. Kukapa ei olisi kuullut Las Vegasista kasinoineen. Ja niin vain on tuonne aavikon keskelle myös golfkenttiä pystytetty.

Mutta jos ei pääse Las Vegasiin, on Las Vegasin tultava pelaajan luo. Ja tässä tapauksessa nettikasinot ja golfpelit ovat erittäin hyvä valinta. Voihan siinä käydä niinkin, että osuu se iso potti kohdalle sieltä virtuaalikasinolta, jonka jälkeen kelpaa sinne Las Vegasiinkin lähteä hieman huolettomammin.

10 Aug 2017