PowerBall avuksi golfin harjoitteluun
PowerBall, eli voimapallo, on käsilihaksien vahvistamiseen tarkoitettu gyroskooppiharjoitusväline. PowerBall sopii hyvin erilaisten urheilulajien harrastajille, esimerkiksi golfareille.
Palloa pyöritetään yhden käden ranneliikkeellä, mutta eri käden asennoilla liikkeen vaikutus saadaan kohdistettua eri lihaksiin. Kun 300 gramman painoista PowerBall-palloa pyöritetään kiihtyvällä vauhdilla, pallo luo jatkuvasti kasvavan vastavoiman. Sitä suuremman mitä nopeammin palloa pyörittää. Vastavoima voi olla jopa 15 kg. Entistä mielenkiintoisemmaksi pallon tekee joistakin malleista löytyvä nopeusmittari, joka kertoo kierrosnopeuden (RPM). Uusien ennätysten tekeminen motivoi harjoitteluun paremmin kuin pelkkä pyörittely.
Miten PowerBall toimi käytännössä?
Kolmen hengen testitiimimme lähti innokkaana kokeilemaan PowerBallia ja haastamaan toisiaan kierrosnopeuskilpailuun. Pallo käynnistetään mukana tulevalla käynnistysnarulla. Käynnistämisen jälkeen palloa lähdetään pyörittämään kiihtyvällä nopeudella. Aluksi oikean tekniikan löytäminen ei ollut ihan helppoa. Suurin osa testaajista joutui yrittämään muutaman kerran ennen kuin sai pallon pyörimään ollenkaan. Avaintekijöiksi totesimme riittävän hitaasti aloittamisen sekä ranteen käytön koko käden pyörittämisen sijaan. Kunhan oikean tekniikan oppii, on PowerBallin käyttäminen helppoa ja vaivatonta.
Onko PowerBall tehokas?
Päivittäinen pyörittely voi kestää esimerkiksi 5-15 minuuttia, mikä tuntuu jo lihaksissa. Ensikertalaisille jo minuutin tehokas pyöritys sai lihakset väsyneeksi. Parin kerran kokeilun jälkeen ryhmämme ennätystulos oli hieman yli 10 000 RPM. Maailmanennätys nopeus on yli 16 000 kierrosta minuutissa.
PowerBall Suomesta
NSD POWERBALL -palloja on saatavilla myös Suomesta. Edullisin malli 250Hz PowerBall kuntoilukäyttöön maksaa 20 EUR, nopeusmittarin kanssa 33,90 EUR. Lisätietoja maahantuojalta www.powerball.fi





admin
Mä oon käyttänyt tota ja toi musta oikeesti toimii! Täytyy varoa vaan, ettei tule rasitusvaivaa. On aikamoista treeniä!
09.05.2008
Jari
Todella mahtava tuote, suosittelen katsomaan webistä harjoitusohjeet!
12.05.2008
ilkka
olen pyöritellyt jopa tuntikausia putkeen välillä..!
11.07.2008
MHHX
Pallo lähtee käyntiin myös ilman käynnistysnarua, tottunut käyttäjä ei tarvitse käynnistykseen kuin n. 2000 rpm ja se onnistuu sormella pyöräyttämällä.
13.07.2008
HenrikS
Itse saan pallon käyntiin min. 650-700rpm nopeudella “sormella” ei tarvi kuin oikea tekniikka. Mutta yli 1000 on on huomattavasti helpompi ja sulavampi kierrosnopeus saada gyro liikkeelle.
21.12.2008
Anonymous
joo’o
07.01.2009
Kommentoi aihetta: PowerBall avuksi golfin harjoitteluun