PowerBilt Citation Intro -Hybridit
Golfkuume sai käsiinsä uudet PowerBilt Citation Intro -Hybridit ja vei ne testikierrokselle Lakistoon. Kentältä testiryhmä palasi hymyssä suin.
Perinteikäs ja hienon historian golfin parissa omaava PowerBilt on palannut takaisin kentille, ja nyt myös Suomeen. Avuksi PowerBilt Citation sarjan suunnitteluun kutsuttiin toinen legenda, Fuzzy Zoeller, joka on voittanut PGA Tourin mestaruuden 12 kertaa.
Esittelyssä uudet Citation Intro -hybridit
PowerBiltin Citation Intro -hybrideissä on erityisen kova ja monikerroksinen pintarakenne, jonka ansiosta hybridien COR-arvo ja kantama ovat erittäin suuret. Samalla myös sweet spotin, eli parhaan osuma-alueen, kokoa on kasvatettu. Siis pitkiä ja suoria lyöntejä – kuulostaa hyvältä!
Kun mukaan otetaan vielä matala painopiste, jonka pitäisi tuottaa dramaattisia lähtökulmia ja tehdä lyömisestä helpompaa ja hauskempaa, ovat odotukset korkealla mailoja kokeiltaessa.
Mailat mukaan ja kentälle
Saavuimme testikentäksi valitulle Lakiston golfkentälle suurin odotuksin. Emmekä joutuneet pettymään. Kun myös testiryhmän hybridien kanssa aiemmin ongelmissa ollut jäsen käveli eteen päin suuri hymy kasvoillaan, tiesimme, että PowerBilt on onnistunut Intro-hybridien kanssa loistavasti.
PowerBilt Citation Intro -hybridimailoilla tosiaan on hauska pelata. 17 asteen hybridillä kaaret ovat kauniita, linjat suoria ja pituudet kohdallaan. Erityisesti matala painopiste keräsi kiitosta. Citation-hybrideillä oli helppo saada hyvä osuma ja pallot nousemaan hiemaan pidemmästäkin ruohosta.
Kokonaisuuden täydentävät hienostunut osumaääni ja huikean pehmeä kosketus palloon. PowerBilt Citation Intro -hybridit tekivät mitä lupasivat – hybrideillä lyöminen oli taas hauskaa!
PowerBilt Citation Introjen vaihtoehdot
Varret: Aldila VS Proto R tai S, naisille Aldila 58g Ultralight Graphite Ladies
Grippi: WINN G8 AVS
Loftit: 2/17º, 3/20º, 4/23º, 5/26º
Suositushinta 149 € (naisten varrella 139 €)
Lisätietoja löytyy PowerBiltin sivuilta.





Kommentoi aihetta: PowerBilt Citation Intro -Hybridit